Yleinen C.S. Lewis -keskustelu (muu kuin Narnia)

Ereinion

Kontulainen
Käärmestä löytyy Narnia-keskustelu, mutta muuta Lewisin tuotantoa koskevalle keskustelulle ei ole ollut topicia. Kun aihetta sivuttiin Tolkien-puolella, niin ajattelin korjata puutteen.

Koska avausviestiin lienee ihan hyvä kasata jotakin informaatiota aiheesta pelkän muualla alkaneen keskustelun jatkamisen sijaan, listaan tähän Lewisin kaunokirjallisen tuotannon (pl. ne Narniat, joille on oma keskustelunsa).

"Ransom-trilogia" t. "Avaruustrilogia":
Äänetön planeetta (Out of the Silent Planet, 1938)
Matka Venukseen (Perelandra, 1943)
Piinattu planeetta (That Hideous Strength, 1945)
Trilogia ei oikeastaan ole scifiä vaan paremminkin avaruusfantasiaa. Eka osa sai kipinän Lewisin ja Tolkienin välisestä sopimuksesta, jonka mukaan Lewis kirjoittaa avaruusmatkatarinan ja Tolkien aikamatkatarinan (vaan The Lost Road jäi kuitenkin kesken. Kirjat jakavat mielipiteitä (vielä) huomattavasti tehokkaammin kuin Narniat. Itse luin joskus lukiossa ja tykkäsin ekasta kovasti mutta kaksi muuta eivät oikein tehneet vaikutusta. Nyt löytyi trilogia alkukielisenä pokkariyhteisniteenä antikvariaatista, joten voisin tsekata josko mielipide on muuttunut.

Muut kaunokirjalliset teokset:
The Pilgrim's Regress, 1933. Suomentamaton opus, jota en ole lukenut vaikka sen omistankin. Kuuleman mukaan allegoriaa isolla A:lla, kommentoi aika paljon John Bunyania kuten nimestäkin huomaa.
Paholaisen kirjeopisto (The Screwtape Letters, 1942). Lewisin ehkä tunnetuin uskonnollinen teos, josta hän itse ei tosin juuri perustanut (kun Tolkien kuuli tästä, hän totesi: "Ilmankos se olikin omistettu minulle"). Kokenut demoni antaa aloittelevalle pirulle ohjeita ihmisen koukuttamiseksi. Uudessa suomennoksessa (olen lukenut vain vanhan) on myös myöhemmin julkaistu kertomus "Pora pitää maljapuheen".
Suuri avioero (The Great Divorce, 1945). William Blaken teosta The Marriage of Heaven and Hell kommentoiva tarina bussiretkestä, jonka joukko helvetissä asustelevia ihmisiä tekee taivaaseen. Suomennettu joskus ammoisina aikoina hyvin pienenä painoksena (löysin silti joskus kirjastosta).
Till We Have Faces, 1956. Cupidon ja Psychen tarina uudelleen kerrottuna. Tämänkin omistan mutten ole lukenut.

Kirjallisuuskritiikin lisäksi vielä joukko teologisia teoksia sekä esseekokoelmia. Suomennettu on melkein kaikki kokonaismittaiset kirjat, esseitä sitä vastoin varsin vähän.

-------------------------------------------

Sitten keskustelun jatkoon:

http://keskustelu.kontu.info/viewtopic.php?p=224973&highlight=#id224973
nerdanel sanoi:
Nyt kun palautin Malakandran ojarsan sanat mieleeni, niin voiko tuon katsoa tarkoittavan käytännössä sitä, että mitä korkeammalla on, sitä pidempi on pudotus; mitä korkeampi, sitä syvempi lankeemus?
Minä muistelin niiden olleen Ransomin itsensä mietintöjä (vaan siitähän on melkein vuosikymmen kun kirjan luin). Yhtä kaikki, missään kai ei varsinaisesti esitetty ihmisen olleen Malakandran väkeä korkea-arvoisempaa (ainakaan langetessaan), vaan ero kai oli siinä, että Malakandrassa varsinaista lankeemusta ei tapahtunutkaan, vaan pahan efekti oli ulkoapäin tullut ja siksi enemmän "pintanaarmujen" kaltainen. Sitä miksi Perelandran lankeemus olisi ollut luokkaa potenssiin kolme, tämä ei tietysti selitä, jollei sitten siksi, että se ei ollut uutuus, vaan vanhan toistoa. (Sinällään Lewis olisi kyllä varmaan allekirjoittanut mietteesi.)
 
Tutkinpa asiaa... Perelandran tapauksesta muistan, että mikäli lankeemus tapahtuisi siellä (karmeita nämä konditionaalilauseet! Lewis ei tykkäisi... :cry: )niin se vaatisi jonkin vielä kauheamman rakkauden teon kuin Golgatan risti. Jotenkin näin muistaisin Ransomin ajatelleen. Mietin itse: "Miksi ihmeessä?" En voi sanoa tietäväni vastausta, mutta muistin kuitenkin sen ettei Maleldil koskaan toista itseään... On iiiiihan pikkuinen vaara, että keskustelu lipsahtaa seuraavaksi teologian puolelle :p

Omalla kohdallani Perelandra oli kirja, joka liikutti minua syvästi (vastaavaan ovat yltäneet Silmarillion sekä pari Narnian osaa ja Dekkerin Väri-trilogian tietyt kohdat)ja sen lukeminen sattui. Mutta se myös herätti ajattelemaan asioita.
 
Paholaisen kirjeopiston lisäksi olen lukenut ainakin yhden Lewisin scifikirjan. Siinä heräteltiin Merliniä, jonka sekä hyvikset että pahikset halusivat apurikseen. Hiukkasen ärsytti se, että Merlin osoittautui hyvikseksi, koska hän oli aikoinaan kääntynyt kristinuskoon. Eikö pakanavelho voi olla hyvä? Kirjassa oli muutamia pöyristyttäviä kohtauksia ja hykerryttävän hauskaa luettavaa oli tulevaisuuden versio Baabelin kielisekasotkusta.
 
Pagba sanoi:
ainakin yhden Lewisin scifikirjan. Siinä heräteltiin Merliniä,

Se oli juuri Ereinionin mainitseman Ransom-trilogian kolmososa, Piinattu planeetta. Ereinionista poiketen minä pidin kakkosesta ja kolmosesta enemmän kuin ykkösestä (Äänetön planeetta), joka tuntui jotenkin naiivilta.

Voidaanko muuten sanoa että "Piinattu planeetta" ja Tolkienin "Taru" varoittelisivat brittejä saatanallisen labour-hallinnon juonista? :wink:
 
Ylös