Kehu kirjaa / löydä luettavaa

Susan Cooperin 'Pimeä Nousee'. Tämä kirja on kyllä aivan loistava kuvaus Valon ja Pimeän taistelusta. Taikuus ei ole suoranaisesti taikuutta, vaan aivan kuin jonkinlaista 'lumovoimaa'. Pimeän Väki on melko niljakasta, kuten käärmeet, ja Valon Väeltä meinaavat välissä loppua keinot kesken.

Päähenkilö on Will Stanton, joka yhdentenätoista syntymäpäivänään saa tietää olevansa viimeinen Ikivanhoista, Valon Väen suurimmista sotureista. Sivuhenkilöinä ovat Merriman Lyon, Vanha George, tämän poika John Smith, Johnin vaimo ja Dawsonin isäntä. He ovat äärimmäisen tärkeitä juonen kannalta, kuten myös Pimeän Ratsastaja ja Maankiertäjäkin.

Arvasin jo ennalta kuka Maankiertäjä todella oli (tietenkin vasta luettuani kummastakin henkilöstä). Kuinka moni sen sitten arvaakaan, on mysteeri. Jo aivan alussa ymmärtää että eräs tyttö on Pimeän Väkeä. Mustavarikset ja pöllöt ovat Pimeän Lintuja, kun hanhet taas hoitavat Valon työn.

Ensimmäistä kirjaa, 'Yllä meren, alla kiven', pidin hieman tylsänä. Kun sain tämän käsiini, melkein putosin istualleni kun näin kuinka loistava kirja se oli. Näissä kirjoissa Pimeän pystyy melkein tuntemaan. Hirveyden, joka saa voimansa Pimeästä ja Kylmästä.
-------------------------------------------------------------------------
Kun Pimeä nousee sankka, nämä kuusi sen torjuvat vasta;
on niistä kehältä kolme, ja kolme on keskustasta.
Ne ovat puu, pronssi ja rauta; kivi, tuli ja vesi, ne vaan;
tulee takaisin viisi niistä ja yksi jää jatkamaan.

Rauta syntymäpäivää varten, pronssi kaukaa mukana tuotu;
liekeistä nostettu puu, kivi joka on laulusta luotu;
kynttiläkehästä tuli, vesi siitä kun sulaa jää;
kehä kuusi Tunnusta vaatii, malja edeltä kiirehtää.

Tuli vuoren laelta löytää sen harpun kultaisen
jonka säveliin heräsivät Nukkujat ikiaikojen,
ja vihreän noidan mahdin, alle aaltojen uponneen;
valon löytävät kaikki viimein, puun hopeankimalteen.
-------------------------------------------------------------------------
Eipä kyllä paljoa juonesta paljastanut tuo runo, vai mitä? Kumpikin versio, sekä englanninkielinen että suomenkielinen ovat loistavia. Vaikuttaa aivan siltä kuin suomentaja olisi kirjoittanut runon aivan itse. Tässä enkkuna:

When the Dark comes rising, six shall turn it back;
Three from the circle, three from the track;
Wood, bronze, iron; water, fire, stone;
Five will return, and one go alone.

Iron for the birthday, bronze carried long;
Wood from the burning, stone out of song;
Fire in the candle-ring, water from the thaw;
Six Signs the circle, and the grail gone before.

Fire on the mountain shall find the harp of gold
Played to wake the Sleepers, oldest of the old;
Power from the green witch, lost beneath the sea;
All shall find the light at last, silver on the tree.
------------------------------------------------------------
Golau A Cethin
Hen Un A Marchog

Coediog, efydd, haearn; dyfrio, tanio, caregan.
---------------
Menkää käymään täällä niin voitte kääntää nuo sanat: http://www.cs.cf.ac.uk/fun/welsh/LexiconForms.html
 
Esittelenpä kaksi 1200-luvun Islantiin sijoittuvaa kirjaa nykykirjailijoiden käsialalla. Molemmat olivat hyvin nautittavia lukukokemuksia, joista ei puutu jännitystä, muttei myöskään ajattelemisen aihetta. Saagoista tuttu miljöö avautuu lähelle ja hyvin eläväksi.

Einar Kárason: Miekkakäräjät
Valtataistelun molemmat osapuolet ja sivulliset saavat puheenvuoronsa kertojan äänen vaihtuessa luvuittain. Paikoin järkyttäviä taistelun seurauksia, mutta runsaasti ratkiriemukkaita hetkiä ja joutuisaa kerrontaa.

Thorvald Steen: Pikku hevonen
Vakavampi näistä kahdesta kirjasta. Kertoo Snorre Sturlasonin viidestä viimeisestä elinpäivästä. Tihentyvä jännitys kietoutuu vanhan miehen ympärille. Miehen, joka muistelee menneitä ja elää nykypäiväänsä tietämättä tulevasta.
 
Emma Puikkosen Turkulainen näytelmä
Huh, melko väkevä kuvaus eksyneestä nuoresta opiskelijanaisesta, Nadiasta, joka etsii itseään klassisen turkulaisen näytelmän roolihahmon kautta. Fantasian rajamailla näytelmän henkilöt heräävät henkiin ja tunkevat Nadian elämään ovista ja ikkunoista. Melko postmodernisti käsitelty tämä nuoren naisen kriisi tai hermoromahdus (joka aiheena on ollut aika muodikas tuossa vuosituhannen vaihteessa [esim. Loen Supernaiivi])
Turkulaisessa näytelmässä elvytellään myös vanha turkulainen naytelmä Daniel Hjortista. Näytelmän henkilöt saavat Nadian pohdintojen ja rooliinsa eläytymisen kautta uusia ulottuvuuksia, jopa oman äänen. Puikkosen esikoinen leikkii mielestäni melko taitavasti fiktiivis(t)en hahmo(je)n identiteeteillä: mikä onkaan lopulta Nadiaa itseään ja mikä hänen roolihahmoaan Sigridiä? Voiko näitä kahta erottaa, ja jos voi, niin kumpi ohjaakaan kumpaa?
 
En tiedä, onko tätä jo suositeltu, mutta toivon että ei. Kahlasin läpi neljä ensimmäistä sivua ja sitten päätin luovuttaa...

Niinpä niin. Kirja, jota suosittelen on Lian Hearnin kirjoittama "Satakielilattia"

Se on japanilaistyylinen samuraitarina, melko perinteinenkin, mutta hahmoista on tehty inhimillisiä ja kuvaukset ovat erittäin kauniita ja taitavia. Juoni on melko monimutkainen ja henkilöiden nimissä saattaa mennä aluksi sekaisin, mutta kun maailmaan pääsee sisälle, teos on kaiken kaikkiaan varsin antoisa lukukokemus. Se siis aloittaa kolmiosaisen trilogian, jonka kolmatta osaa (tietääkseni) ei ole vielä suomennettu.

Suosittelen.

Olihan sitä, edellisellä sivulla vielä. Mutta ei se niin vakavaa ole. Vastaisen varalle hyvä vinkki: Etsi-toiminto, hakusanoiksi vaikka satakielilattia ja hearn ja etsitään Kirjastosta, sillä tuo toinenkin viesti löytyi hyvin. Varsinkin kun lattoi tulokset näyttämään viestit eikä keskusteluja. Ereine
 
Niina Repo ja Seita Parkkolan Ruttolinna ja sen jatko-osa Jalostamo.

En ole aivan varma oliko joku jo nämä maininnut, mut silti. Aivan uskomattoman hyviä kirjoja. Muistaakseni Parkkolan ja Repon ensimmäinen teos on Susitosi,en kyllä itse ole sitä vielä ehtinyt lukea.

Ruttolinnassa: joukko suomalaisia nuoria lähtee kesätöihin ranskaan. He "rakentavat" turisteille "kauhulinnaa" jonka teemana on rutto (mahdollisesti Musta surma, en muista). Työn lomassa seurataan kunkin nuoren suhteita, vastoinkäymisiä, pettymyksiä, taustaa ja mikä parasta pahimpia pelkoja...

Jalostamossa: valitaan joukko suomalaisia, luonnevikaisia ja epäsosiaalisia nuoria leirille jonka tarkoituksena on "parantaa" nuoret kunkin omasta "synnistä" (mässäily,laiskuus,ahneus,himo,ylpeys,kiltteys olikohan ne noi). Jällen kerran kaiken takana onkin "pahuus"...
 
Ai niin sitten on vielä semmoinenkin kirje kuin Hemmin Mankell Tähtiin karkaava koira ja (jatko osa) Varjot kasvavat hämärässä.

Tämä on kieltämättä vähän erilaista kuin mitä normaalisti luen. Kirjat kertovat 11-12 vuotiaasta (ruotsalaisesta) pojasta, jolla on lentävä mielikuvitus ja vahvat mielipiteet isänsä naisystävistä ja uudesta työstä. Tarinat päättyvät onnellisesti vaikka itse tarina on jotenkin haikea. Tunteet ovat siinä jotenkin vahvasti esillä. Kirjat ovat ohuita ja niitä voi lukea vaikka bussissa. Ja vaikka ne eivät ehkä aivan nuorlle suunnattuja olekkaan suosittelen silti kaikille. Etenkin lapsenmielisille vanhuksille!!
Voiko tahallaan eksyä?? Miettikääpä sitä!!
 
Minä voisin suositella Herbjørg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen

Päähenkilöt ovat Rut, joka on maallikkosaarnaajan tytär pieneltä saarelta Lofooteilta, Gorm kauppiasperheen poika pohjoisen pikkukaupungista. He tapaavat ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaina eivätkä saa toisiaan mielestään.

Rutista tulee arvostettu taiteilija, Gormista kauppahuoneen perijä. Molemmat menevät naimisiin, vaikka tietävät alusta asti tehneensä pahan virheen. Väärinkäsitykset erottavat heidät vuosikymmeniksi. Kunnes on seitsemännen kohtaamisen aika... Upea, ihana ja moderni rakkaustarina! Suosittelen todella.
 
Taru Vihreästä linnusta...

Jos joku kirja kannattaa lukea, niin Alberta Hawsen Taru Vihreästä linnusta. Juoni menee suunnilleen näin:

Beduiiniprinssi Mi`kal joutuu pakenemaan kotoaan, saatuaan isänsä raivon niskoilleen. Mi`kalin veli oli ahdistellut Leyla-nimistä orjatarta ja hän oli vahingossa tappanut tämän. Mi`kal ja Leyla pakenevat leiriltä. Mi`kalia kiinnostaa beduiinitaru Vihreästä linnusta, jolla kerrotaan olevan ikuisen elämän lahja. Mutta onko Vihreä Lintu ja Mi`kalin äidin Messias sama asia? :grin: :wink:
 
Johanna Nilsson - Älä usko, älä toivo, älä rakasta
Tämä on yksi surullisimmista kirjoista kirjoista mitä olen lukenut. Tämä kertoo koulukiusatusta ja syrjitystä Hannasta, joka yrittää epätoivoisesti selviytyä ylivoiman edessä. Kirjailijan kirjoitustyyli ansaitsee ehdottomasti kunniamaininnan - hän on onnistunut tekemään kirjasta erittäin todentuntuisen ja se kuvaa loistavasti koulukiusatun elämää ja hänen ajatuksiaan. Voimakkaita tuntemuksia aiheuttava tarina, joka jättää surullisen tunteen sydämeen pitkäksi aikaa ja laittaa ajattelemaan.
 
Jaa suositeltavaa? No voisinpa heittää tähän syvästi suositellen Diane Wynne Jones : Derkinhovin musta ruhtinas. Kirja on mainio kertomus Derk-velhosta, joka joutuu esittämään "Mustaa ruhtinasta" turistijoukolle joka saapuu mellastamaan hänen maailmaansa. Derkin perimmäinen tehtävä on saada turistikäynnit loppumaan, mutta salassa toki matkojen järjestäjältä, herra.... herra... kappas, nimi pääsi unohtumaan. Mutta salassa häneltä. Samalla myös Derkin 6 lasta auttavat isäänsä kaikin tavoin. Jutun tekee hyväksi se, että heistä neljä ovat aarnikotkia :) Myös lentävät siat ja lentävät lehmät kuuluvat runsaaseen eläinkavalkaadiin

Wynne Jonesin kirjat vetävät vertoja Harry Pottereille, ensimmäinen Potter ja tämä kirja taistelivat samasta palkinnosta ja muistelisimpa että tämä jopa voitti! Kerronta on humoristiseen vivahtavaa, mutta erittäin puoleensavetävää, muistelisimpa että ahmin koko kirjan illassa :hups: Kirjalle on olemassa myös itsenäinen jatko-osa, Aarnikotkan vuosi ja lisäksi Jonesilla on lukuisia muitakin kirjoja, mm. Liikkuva linna, josta Hayo Miazaki(kirjoitin väärin) on tehnyt juuri elokuvaversion(vink vink). Derkinhovin musta ruhtinas on ehkä astetta synkempää kuin Potterit, mutta siltikin kirjat on luokiteltu nuorten osastolle ainakin meillä päin. Suosittelen luettavaksi, jos olet Potteristi :)

P.S. Toivon tosiaan että tätä ei ole vielä sanottu, mutta ei kai nyt voi vaatia ihmistä lukemään kaikkia noita viestejä..
 
Eli suosittelisin John Steinbeckin kirjaa nimeltä Hyvien ihmisten juhla. Kertomus kaupungista, joka elää omaa tasapainoista elämäänsä. Sitten eräänä päivänä, asiaa kauan pohdiskeltuaan, Mack ystävineen tulevat siihen tulokseen, että muuan tohtori oikeastaan heidän kaupunkiansa pitää hengissä. Jos joku sairastuu, ollaan heti tohtorin ovella, jos jollain on sydänsuruja, tohtori kuuntelee ja jos ollaan rahan tarpeessa, tohtori kyllä vippaa muutaman dollarin. Tästä he kehittävät itselleen niin suuren kiitollisuuden velan, että päättävät kiittää tohtoria jotenkin tästä kaikesta ja järjestävät juhlat. Mutta jotenkin asiat tuntuvat aina menevän mönkään Mackin ja ystävien käsissä, vaikka he hyvää tarkoittavatkin. Yllätysjuhlista tulee suoranainen fiasko ja kohta ystävykset huomaavat olevansa vielä enemmän veloissa kuin ennen. Miten korjata asia? Ja niin erään neronleimauksen myötä he päättävät järjestää onnistuneet juhlat.

Siinä oli juoni, toivottavasti en paljastanut liikaa. Kerronta tapa oli hauska ja mukaansa tempaava. Kirjassa on luotu hyvin onnistuneella kuvailulla sellaista iloista tunnelmaa synkeisiinkin kohtiin, mitä harvoin tapaa. Varsin viihdyttävä kirja, iloinen sävyltään. Suosittelen erityisesti niille, jotka eivät jaksa lukea liian masentavaa tekstiä, mutta myös kaikille muille. Lukekaa myös tähän tehty jatko-osa Torstai on toivoa täynnä.
 
Muutama teistä mainitsikin jo loistavan Torey Haydenin kirjan Tiikerin lapsi, mutta tämän kirjan lisäksi suosittelisin myös Toreyn kirjoja Nukkelapsi ja Hiljaisuuden lapset.

Jokainen Toreyn kirjahan kertoo tositapahtumista, sillä Torey on erityisopettaja.

Nukkelapsi kertoo tytöstä, joka tulee uutena Toreyn luokkaan. Venus on lähes puhumaton ja hän reagoi vain, jos joku uhkaa tai ärsyttää häntä ja tällöinkin hyvin agressiivisesti. Ensin tyttöä luullaan kuuroksi, mutta todellisuus on täysin toinen. Nukkelapsi on kertomus siitä, kuinka turvallisten aikuisten ja luottamuksen avulla lapsen on mahdollista selvitä rankoistakin koettelemuksista.

Hiljaisuuden lapsissa Torey on jättänyt erityisopettajan paikkansa ja siirtynyt työskentelemään sairaalan psykiatrisella osastolla. Siellä hänen elämäänsä astuu kolme erityistä ihmistä: 9- vuotias Cassandra, 4- vuotias Drake ja Gerda, jonka ikää en muista. (Gerda kuitenkin on jo vanhus, eikä lapsi.) Hiljaisuuden lapset on kertomus määrätietoisesta naisesta ja kolmesta potilaasta, jotka taistelivat miltei ylitsepääsemättömiä vaikeuksia vastaan. Tarina muistuttaa meitä ihmismielen voimasta.

Itse olen suorastaan rakastunut näihin Torey Haydenin kirjoihin ja tällä hetkellä yritän metsästää käsiini Auringonkukkametsää.
:grin:
 
Lisäksi tahdon suositella muutamaa muutakin kirjaa, mutta ajattelin laittaa niistä näin erilliseen viestiin. Toivottavasti ketään ei haittaa. :)

Ensimmäisenä olisi tunnetun Barbara Taylor Bradfordin kirja Tie tähtiin, joka aluksi kertoo kolmen ystävyksen yhteisestä unelmasta. Melko alussa tarina kuitenkin muuttuu jyrkästi, kun kaksi näistä ystävyksistä pahoinpidellään, toinen heistä kuolee ja toinen vaipuu koomaan. Monta vuotta myöhemmin heidän yhteinen unelmansa on käymässä toteen tämän kolmannen tytön osalta, vanhat painajaiset nousevat kuitenkin esiin, joten tyttö päättää selvittää kuka pahoinpiteli ja murhasi hänen ystävänsä...

Toisena olisi Evelyn Doylen omaelämänkerrallinen kertomus Evelyn. Kirjassa äiti lähtee, eikä palaa takaisin, jättäen näin isän ja kuusi pientä lasta kamppailemaan köyhyyden keskelle. Perheen isä tekee rajun päätöksen saadakseen rahaa. Hän lähtee parempien töiden perässä Irlannista Englantiin ja jättää lapset koulukoteihin. Palattuaan Irlantiin hänellä ei olekaan oikeutta saada lapsiaan takaisin. Näin alkaa pitkä ja tuskallinen taistelu valtiota ja Irlannin lakeja vastaan. Evelyn on tarina toivosta, lasten kyvystä selviytyä ja isän peräänantamattomasta rakkaudesta lapsiinsa.

Kolmantena on Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkeli. Jälleen omaelämänkerrallinen kertomus köyhyydestä, kurjuudesta ja irlantilaisesta lapsuudesta kerrottuna huumorin pilke silmäkulmassa. Tästä kirjasta on tehty elokuvakin, mitä en tosin ole vielä nähnyt. :( Ihastuttava selviytymistarina!

Neljäntenä Gaétan Soucyn Tulitikkutyttö. Tulitikkutyttö on tarina kahdesta veljeksestä, jotka ovat koko ikänsä eläneet isänsä kartanossa erillään muusta maailmasta. Kun he eräänä aamuna löytävät isänsä hirttäytyneenä, heidän maailmansa mullistuu. Tämän pelottavan tilanteen vaatimukset kiteytyvät kysymykseen siitä, mitä ruumiille on tehtävä. Ongelmat eivät kuitenkaan pääty ruumiin hautaamiseen, vaan pian olosuhteet alkavat vyöryä veljesten päälle odottamattomilla tavoilla. Suurimmat yllätykset kertomuksen edetessä kokee kuitenkin lukija, kun viattomansävyinen kertojanääni paljastaa muina miehinä yhä puistattavampia seikkoja perheen elämästä.
Tämän enempää en voi kertoa, mikäli tahdotte lukea kirjan ja todella yllättyä samalla tavalla kuin minä. :wink:

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Anne Frank ja Nuoren tytön päiväkirja. Jokainen meistä todennäköisesti tietää suurinpiirtein Anne Frankin tarinan, joten en siksi tarkemmin ala sitä selittelemään. Kirja kuitenkin on todella lukemisen arvoinen.

Minullahan näitä suositeltavia kirjoja riittäisi, mutta ehkä tässä olisi teille hetkeksi ehdotuksia... :D
 
-fea- sanoi:
Itse olen suorastaan rakastunut näihin Torey Haydenin kirjoihin ja tällä hetkellä yritän metsästää käsiini Auringonkukkametsää. :grin:

Juu, Toreyn kirjoista myös pidän ja tuo Auringonkukkametsä on ensimmäinen kosketukseni hänen tuotantoonsa, ja kenties paras sellainen. Eli jatka vain metsästystä. Kirjastoista pitäisi kyllä löytyä...

Ja itse suosittelen selllaista kirjaa kuin Dersu Uzala! Kirjailija on Vladimir Arsenjev. Kirja kertoo Siperiassa matkustavasta venäläisestä kapteenista 1900-luvun alussa, joka tutustuu nanaihin (nanait kansa Siperiassa, vanha nimitys goldi) nimeltä Dersu Uzala. Erityisen antoisaa tässä kirjassa on upea luontokuvaus. "Tässä kirjassa luonto puhuu!" Lukiessa sitä itsekin matkustaa Siperian kylmille ja koville aroille. Elokuvakin tästä opuksesta on tehty ja sekin on ehdottomasti katsastamisen arvoinen.
 
Margaret Atwood - Oryx ja Crake

Suosittelisin ihmiskunnan tuhosta, epidemioista, tulevaisuuden kauhukuvista, geeniteknologiasta ynnä muusta mukavasta pitäville Margaret Atwoodin Oryxia ja Crakea.

Itse bongasin kirjan nimen tuolta Lintuinfluenssa-topikista, kiitos Oonagh. :)

Homman nimi on tämä: Ihmiskunta on tuhoutunut, vain yksi ihminen on jäänyt henkiin seuranaan täydelliset, kauniit kloonit. Mikä on miehen tarina? Miten tämä kaikki pääsi tapahtumaan? Mitä tästä eteenpäin? Mitä? Miksi? Hyviä kysymyksiä.

Lähtöasetelma on kiehtova, kerronta mielenkiintoista, osaavaa. Ei häpeilyä, ei peittelyä. Lukijalle paljastetaan vähän kerrallaan ja on vain pakko lukea eteenpäin, jotta saa lopun lukea hetihetiheti. Päähenkilön pohdinnat ovat huvittavia ja varsinkin lopussa huipussaan oleva vainoharhaisuus alkaa jo naurattamaan. Inhimillinen hahmo.

Ei ainakaan miun viruskammoa lietsonut tai mitään, mut mie pidänkin kirjojen kaaoksesta, epidemioista, tuhoavista taudeista ja tulevaisuuden kauhumaalailusta. Hyvää sci-fiä.
 
-fea- sanoi:
Muutama teistä mainitsikin jo loistavan Torey Haydenin kirjan Tiikerin lapsi, mutta tämän kirjan lisäksi suosittelisin myös Toreyn kirjoja Nukkelapsi ja Hiljaisuuden lapset.

Itse olen suorastaan rakastunut näihin Torey Haydenin kirjoihin ja tällä hetkellä yritän metsästää käsiini Auringonkukkametsää.
:grin:

Älkääkä missään nimessä unohtako uusinta ja ah-niin-täydellistä Toisten lapset -romaania!

Ja kun taas selvisin puhumaan yhdestä lempiaiheistani, on pakko ihkuttaa enemmänkin. Hayden on kirjoittanut nimittäin yhden lasten/nuortenkirjankin (jos niiton useampi niin mulla on aukko sivistyksessä), Pöllöpojan. Kertoo siis vammaisesta pojasta, joka joutuu uuteen sijaiskotiin, uuteen kaupunkiin ja uuteen kouluun. Hän löytää linnunmunan ja sitä kautta onnistuu saamaan ystävän. Suloinen tarina, joka varmasti kelpaa vähän lapsia vanhemmillekin.

Lisäksi vielä ehkä kaikkein "omituisin" tarina Haydenilta, Sähkökissa. Sähkis on vähän kuin Pöllöpoika tai Auringonkukkametsä, siis ettei hän itse ole tarinassa läsnä vaan tarinan henkilöt ovat fiktiivisiä huolimatta totuuspohjasta. Sähkökissa on kuitenkin mun ehdoton lempparini, liekö johtuen nimenomaan siitä, että se poikkeaa aika tavalla Haydenin muista teoksista ja rinnalla kulkee koko ajan täysin fiktiivinen fantasiatarina :)

Edit: Se vielä, että Auringonkukkametsästä on syksyllä tulossa pokkariversio, että sitten viimeistään on kyllä saatavilla tuotakin kirjaa ^^
 
Henkilökohtaisesti voisin suositella kokonaisuudessaan sellaisen herran kuin Neil Gaimanin tuotantoa, mutta koska Neverwhereä on jo väläytelty aiemmin, kohotan minä esiin sellaisen kirjan kuin Unohdetut Jumalat (American Gods). Juoni on poukkoileva, mutta kutakuinkin tämä: Shadow vapautuu vankilasta istuttuaan ensikertalaisena puolet eli kolme vuotta saamastaan tuomiosta. Hänet vapautetaan muutamaa päivää aiemmin, sillä hänen vaimonsa Laura on kuollut auto-onnettomuudessa. Palatessaan kotiinsa Eagle Pointiin Shadow tapaa lentokoneessa omituisen herra Wednesdayn, joka tarjoaa Shadowille töitä. Ajan myötä paljastuu, että kaikki jo tapahtuneet asiat ovat vain pintaraapaisua suuremmasta, sillä herra Wednesday ei ole kukaan muukaan kuin Odin, skandinaavisen mytologian pääjumala, ja hän haluaa sotaa. Amerikan uudet ja vanhat jumalat kutsutaan taistelemaan olemassaolonsa puolesta. Shadow joutuu kaiken keskipisteeseen, ja ennen kuin myrsky on ohi, on itse kukin joutunut oppimaan paljon itsestään.

Tämä kirja kohotti Neil Gaimanin lempikirjailijoideni listalle hyvin lähelle kärkeä (muut kyseisen herran kirjat nostivat hänet listan kärkeen). Kieli on nokkelaa, hauskaa ja ehdottoman mukaansatempaavaa. Hahmot eivät jää yksiulotteisiksi, ja huomiot erilaisista asioista ovat loistavia. Erityisesti suosittelen mytologian ystäville, mutta myös jokaiselle, jota kiinnostaa lukea hyvä tarina taistelusta Amerikan sielusta. :)
 
Kirjahyllyä siivotessaan äiti meinasi heittää pois sellaisenkin merkkiteoksen kuin Kuinka Aku Ankkaa luetaan, tekijöinä Ariel Dorfman ja Armand Mattelart. Olen vasta selaillut kirjaa, mutta uskon jaksavani lukea tilitystä imperialistisesta ideologiasta setä-Waltin sarjakuvissa.
 
Kate Atkinson: Ihmiskrokettia

Pitkiin aikoihin en ole saanut käsiini kirjaa, jota en malttaisi millään laskea käsistäni ja kaiken lisäksi halusin lukea kirjaa saman tien uudestaan. Tämä oli sellainen kirja. Täynnä uskomattomia käänteitä, ettei enää tiennyt mitä siinä tapahtuu tai mihin vielä se voi johtaa. Nappasin kirjan ihan hetken mielijohteesta kirjastosta enkä tiennyt mitä odottaa. Suurimman osan ajasta olin hieman pihalla, mitä siinä tapahtuu mutta kaikki selviää loppuun mennessä, hyvin yllättävillä tavoilla. Jäin moneksi päiväksi miettimään kirjaa ja miten se nyt sitten menikään.


Takakansi kertoo tällaista:
Isobel Fairfax elää mieluummin unelmissaan kuin todellisuudessa. Hän ei ole pystynyt täysin hallitsemaan aikaa ja paikkaa sen jälkeen kun hänen äitinsä, kaunis ja salaperäinen Eliza, katosi. Elizan katoamisen jälkeen mikään muukaan ei ole ollut ennallaan. Isobelin isä lähti kotoa seitsemäksi vuodeksi, Charles-veli puolestaan pohdiskelee avaruusolioiden arvoitusta ja toivoo odottamatonta vierailua.
Ihmiskroketti on yhdistelmä sukuhistoriaa, komediaa ja tragediaa; se on monisäkeinen tarina rakkaudesta, pettymyksistä ja uusista mahdollisuuksista perhesuhteissa. Taru ja tosi sekoittuvat kuin lumotussa metsässä tai Shakespearen näytelmissä. Ulkonäkö voi pettää. Onko elämä todella julmaa ja vaikeaa, vai onko kaikki vain mielikuvituksen leikkiä?

Suosittelen
 
Luulin jo, että luettuani Arthur C. Clarken tuotannon, Dan Simmonsin Hyperionit, Orson Scott Cardin Enderit, Isaac Asimovin Säätiöt, Neil Gaimanin tiesmitkä, William Gibsonin Neurovelhon, George Orwellin, Aldous Huxleyn ja Ray Bradburyn tieteisdystopiat, H.P. Lovecraftin huikeat kauhunovellit ja Douglas Adamsin hulvattomat parodiat, olin lukenut kaiken lukemisen arvoisen scifin.

Olin väärässä. Bongasin kirjastosta <b>Frank Herbertin</b> Dyyni-sarjan, jota takakannessa verrattiin Säätiöihin, ja päättelin, että sen täytyy olla hyvä. Koko setti ei kuitenkaan ollut saatavilla samanaikaisesti Jyväskylän pääkirjastossa, ei suomeksi eikä englanniksi, joten lainasin sen sijaan hänen yhteistyössä <b>Bill Ransomin</b> kanssa kirjoittamansa kirjat <b> The Jesus Incident</b> ja <b>The Lazarus Effect</b> (joita ei ole suomennettu). Liian myöhään sain tietää, että sarjaan kuuluu myös (merkittävästi vanhempi ja käytännössä asetelmaltaan ja ympäristöltään kovin erilainen) <b>Destination: Void</b> ja päätösosa <b>The Ascension Factor</b>, joita ei Jyväskylän ja Helsingin kirjastoista löydy lainkaan. Ainakin jälkimmäisen saisi itselleen Amerikasta käytettynä Amazonin kautta käytännössä postikulujen hinnalla, täytyy ehkä turvautua siihen keinoon. Ensimmäistä osaa ei tosin tarvitse lukea päästäkseen juoneen kiinni, JI:ssä selitetään kaikki oleelliset asiat heti aluksi. Sen sijaan LE menee ihan ohi ilman JI:n lukemista.

Asetelmana on, että ihmisen kokeiden seurauksena avaruusalukseen synnytetty tekoäly, <i>Ship</i>, uskoo olevansa Jumala, ja vie alunperin kuolemaan tuomitun kloonimiehistönsä Pandora-nimiselle planeetalle. Ihmisillä onkin sen asuttamisessa hommaa: sen lisäksi, että heidän täytyy tehdä itselleen tilaa uskomattoman hirvittävien pandoralaisten petojen ja planeetan valtavia meriä hallitsevan kenties tietoisen levän keskellä, heidän täytyy oppia palvomaan (WorShip) alusjumalaansa, tai tämä tekee valitusta kansastaan selvää. Auttaako ihmisten selviämisessä mitä erilaisempien mutanttikloonien kasvattaminen "aitojen" ihmisten orjiksi? Kirja alkaa melko sekavana, jopa Philip K. Dickin tyyliin, mutta kerronta muuttuu perinteisemmäksi tarinan edetessä ja salaisuuksien auetessa lukijalle. LE:ssä ei tällaisia ominaisuuksia enää olekaan, mikä on kenties miinuskin. Siitä huolimatta LE:n juoni on mukaansatempaava, ja ihmisten erilaisuutta käsitellään ihan mielenkiintoisilla tavoilla. Etenkin jälkimmäisessä kirjassa on jänskää se, että vaikka siinä on kaksi vastakkaista ja erilaista puolta, joiden intressit ovat selkeästi törmäyskurssilla, lukija sympatisoi molempia. Erilaisuus ja syrjintä on tärkeä teema. Monista hahmoista on vaikeaa päättää, onko kyseessä hyvis vai pahis, heillä kun on erilaisia pyrkimyksiä ja luonteenpiirteitä jotka ilmenevät eri tavoin eri tilanteissa. Siksi onkin surullista, että kirjasta löytyy myös yksi kliseisen mustavalkoinen emäpahis. JI:n ja LE: n vahvuudet ja heikkoudet menevät siis käytännössä ristiin. Molemmat ovat kuitenkin erittäin suositeltavaa luettavaa scifin ystäville.

Seuraavaksi täytyy sitten lukea ne Dyynit. Ne löytäisi suomeksikin, mutta ainahan kirja on paras alkuperäiskielellä, jos sitä ymmärtää. Herbertin käyttämä kieli ei ole yksinkertaisinta mahdollista, ja etenkin teknisemmät jutut (joita on onneksi varsin vähän, kirjailija välttää scifin perussudenkuopan) tuppaavat menemään vähän ohi. Mutta kirjojen lukeminen englanniksi kasvattaa sanavarastoa ja kielitajua siinä määrin, että satunnaiset ymmärtämättömyydet jäävät toisarvoisiksi.

Niin, ja tietysti kaikki tuossa alkukappaleessa mainitsemani kirjat ja kirjailijat ovat aivan erinomaisia, ja suosittelen niitä vielä enemmän kuin Frank Herbertiä.
 
Ylös